Luettelo Suomen kuntanumeroista

Luettelo Suomessa käytettävistä kuntanumeroista. Kuntanumerot esitetään nousevassa järjestyksessä.

Näitä numeroita käytetään monissa valtionhallinnon tietojärjestelmissä, ja ne kuuluvat myös osana kiinteistöjen tunnuksiin kiinteistörekisterissä. Kunnat on alkujaan numeroitu aakkosjärjestyksessä, mutta alkukirjaimen vaihtuessa jätettiin aina muutama numero käyttämättä. Näitä käyttämättömiksi jääneitä numeroita on myöhemmin annettu uusille kunnille, joita perustettiin vielä 1950-luvulla jakamalla kuntia ja myöhemminkin toisinaan kuntaliitosten yhteydessä. Kun lisäksi muutamien kuntien nimi on myöhemmin muutettu, numerointi poikkeaa nykyisin jonkin verran aakkosellisesta. Ainoat tapaukset, jolloin nimensä säilyttävän kunnan kuntanumero on vaihtunut kuntaliitoksessa, ovat vuodelta 1997, jolloin Heinolassa, Lohjalla ja Porvoossa ympäröivä maalaiskunta yhdistyi kaupungin kanssa.

Luettelossa ovat mukana myös lakkautettujen ja luovutettujen kuntien numerot. Niiden nimet ovat suluissa. Näitä numeroita ei ole myöhemmin otettu uudestaan käyttöön. Syyt tällaisiin poikkeamiin numerojärjestyksestä on myös ilmoitettu luettelon yhteydessä.

Lähteet

  • Kunnat 2013 Tilastokeskus.
Hallinto

KuntavaalitKunnanvaltuusto SuomessaKunnanhallitus SuomessaKunnanjohtaja SuomessaKunnanvaltuuston puheenjohtajaKunnanhallituksen puheenjohtajaKuntayhtymäSuomen KuntaliittoSuomen kunnanvaakunatKuntanumeroPitäjänkokousKuntakokous

Kuntaluettelot

Luettelo Suomen kunnistaLuettelo Suomen entisistä kunnistaLuettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaanLuettelo Suomen kunnista pinta-alan mukaanLuettelo Suomen kunnista perustamisvuoden mukaanLuettelo Suomen kuntien koordinaateistaLuettelo Suomen ruotsin- ja kaksikielisistä kunnistaLuettelo Suomen kunnista postinumeropiireittäinLuettelo Suomen postinumeroista kunnittainLuettelo Suomen rannikkokunnista • Luettelo Suomen kuntanumeroista • Luettelo Suomen kunnista vuonna 2008

Kaupunkiluettelot

Suomen kaupungitLuettelo Suomen kaupungeistaLuettelo Suomen entisistä kaupungeistaLuettelo Suomen kaupungeista perustamisvuoden mukaan

Suomen kuntauudistukset

Vuoden 1865 kunnallisasetusSuuri kuntauudistus (1961–1982) • Kunta- ja palvelurakenneuudistus (2005–2012) • Sote-uudistus (2011–)

Kuntamuutokset

KuntajakolakiKuntaliitos SuomessaLuettelo kuntaliitoksista Suomessa kunnittainKuntaliitokset Suomessa ilman yhteistä rajaaLuettelo Suomen kuntien nimenmuutoksistaAlueliitosLuettelo osakuntaliitoksista Suomessa

Historialliset kuntamuodot

Suomen keskiaikaiset seurakunnatLuettelo Suomen kirkkopitäjistä • Kaupunki • KauppalaLuettelo Suomen kauppaloistaMaalaiskuntaEpäitsenäinen kauppalaTaajaväkinen yhdyskuntaLuettelo Suomen taajaväkisistä yhdyskunnistaVanhat kaupungit SuomessaUudet kaupungit Suomessa • Suomen laittomat kunnat