Wenche Myhre

Wenche Myhre

Wenche Synnøve Myhre (s. 15. helmikuuta 1947 Oslo) on norjalainen laulaja ja näyttelijä.[1]

Myhre teki äänilevydebyyttinsä vuonna 1960 ja saavutti läpimurtonsa vuonna 1962 kappaleellaan "Katta vår". Hänestä tuli yksi Norjan 1960-luvun suosituimmista popartisteista monilla hiteillään. Hänen albuminsa Vi lever (1983) oli ensimmäinen Norjassa julkaistu CD-levy. Myhre saavutti suosiota myös saksankielisissä maissa ja edusti vuonna 1968 Länsi-Saksaa Eurovision laulukilpailussa kappaleella "Ein Hoch der Liebe", joka sijoittui kuudenneksi. Myhre pyrki Länsi-Saksan edustajaksi myös Eurovision laulukilpailuun 1983 kappaleella Wir beide gegen den Wind ja sijoittui Saksan karsintana toimineessa Ein Lied für München -kilpailussa viidenneksi.[2] Myhre on osallistunut lukuisia kertoja myös Norjan euroviisukarsintana toimivaan Melodi Grand Prix -laulukilpailuun. Vuosina 1966 ja 1967 hän sai Länsi-Saksan suosituimman artistin Bravo Otto -palkinnon. Vuonna 1976 Myhrelle myönnettiin Spellemann-palkinto ja vuonna 2004 Spellemann-kunniapalkinto. Vuosina 2004–2006 Myhre teki Gitte Hænningin ja Siw Malmkvistin kanssa suositun GitteWenckeSiw-kiertueen.[1]

Myhre on tehnyt myös lukuisia esiintymisiä elokuvissa, näyttämöllä ja televisiossa. Elokuvia, joissa Myhrellä on ollut rooleja, ovat olleet muiden muassa Elskere (1963), Operasjon Sjøsprøyt (1964), Hjelp – vi får leilighet! (1965) ja Mannen som ikke kunne le (1968). Myhren omaelämäkerta Dette er show ilmestyi vuonna 1970, ja toinen omaelämäkerrallinen teos 66 julkaistiin 2012. Myhre sai vuonna 2004 Pyhän Olavin ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarinarvon.[1]

Osallistumiset Melodi Grand Prix'iin

Vuosi Kappale Sijoitus
karsinnassa
1964[3] God gammel firkantet vals 2.
La meg være ung 3.
1966[4] Lørdagstripp 4.
Vims 5.
1992[5] Du skal få din dag i morgen 3.
2009[6] Alt har en mening nå Karsiutui
semifinaalissa

Lähteet

  1. a b c Wenche Myhre Store norske leksikon
  2. Germany: Ein Lied für München eurovisionworld.com. Viitattu 8.8.2022.
  3. Norway: Melodi Grand Prix 1964 eurovisionworld.com. Viitattu 8.8.2022.
  4. Norway: Melodi Grand Prix 1966 eurovisionworld.com. Viitattu 8.8.2022.
  5. Norway: Melodi Grand Prix 1992 eurovisionworld.com. Viitattu 8.8.2022.
  6. Norway: Melodi Grand Prix 2009 eurovisionworld.com. Viitattu 8.8.2022.

Aiheesta muualla

  • Wenche Myhre Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Saksa
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Muut
  • Europeana