Pekka Kuosmanen

Pekka Kalevi Kuosmanen (s. 19. lokakuuta 1940 Kuusjärvi) on suomalainen yrittäjä ja entinen Kokoomuksen kansanedustaja. Hän toimi kansanedustajana vuosina 1995–2007. Kuosmanen on istunut Kouvolan kaupunginvaltuutettuna 1981–2000 ja myös hallituksessa lukuun ottamatta vuosia 1985–1988. Hän oli kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja 1997–1998 ja puheenjohtaja 1998–2000.

Kuosmasen puoliso vuodesta 1963 on Kaija Julku. Heillä on kaksi lasta (s. 1966 ja 1969).

Sotilasarvoltaan Kuosmanen on sotilasmestari.

Aiheesta muualla

  • Pekka Kuosmanen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1995–1999
Eduskuntaryhmä
(39)
  1. a b Pertti Salolainen valittiin 1996 Suomen suurlähettilääksi Lontooseen. Tilalle nousi Pirjo-Riitta Antvuori.
  2. a b Kari Häkämies valittiin Kuopion kaupunginjohtajaksi 1998. Tilalle nousi Heikki Järvenpää.
  3. a b Kirsi Piha valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi 1996. Tilalle nousi Seppo Kanerva.
  4. a b Iiro Viinanen valittiin Pohjolan pääjohtajaksi 1996. Tilalle nousi Jari Koskinen.
  5. a b Anssi Rauramo valittiin Helsingin liikuntajohtajaksi 1998. Tilalle nousi Sirkka Lekman.
  6. a b Tuula Linnainmaa jätti paikkansa kansanedustajana 1997. Tilalle nousi Jouni Sjöblom.
  7. a b Väinö Saario menehtyi vaalikaudella toukokuussa 1996. Tilalle nousi Outi Siimes.
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1999–2003
Eduskuntaryhmä
(46)
  1. a b Olli-Pekka Heinonen siirtyi helmikuussa 2002 Yleisradion suomenkielisen television johtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Anne Holmlund.
  2. Seppo Kanerva erosi kokoomuksesta ja liittyi Keskustan eduskuntaryhmään joulukuussa 2002.
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 2003–2007
Eduskuntaryhmä
(40)
  1. a b Ville Itälä valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi kesäkuussa 2004, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Jouko Laxell.
  2. a b Marjo Matikainen-Kallström aloitti kansanedustajana heinäkuussa 2004 istuttuaan kautensa loppuun Euroopan parlamentissa. Hänen varaedustajanaan eduskunnassa toimi Tapani Mäkinen.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.