Mark Clarke

Mark Clarke (s. 25. heinäkuuta 1950, Liverpool) on englantilainen muusikko, säveltäjä, basisti ja laulaja, joka muutti 70-luvun puolivälissä New Yorkiin.

Ura

Nähtyään nuorena miehenä Liverpoolissa Beatles-yhtyeen ja monia muita yhtyeitä Mark Clarke päätti ryhtyä basson soittajaksi. Vuonna 1966 Mark Clarke soitti yhtyeessä The Kegmen, vuonna 1968 yhtyeessä The Locomotive ja myöhemmin vuonna 1968 yhtyeessä St. James Infirmary. Eräässä Liverpool Echo -lehden uutisessa häntä kutsuttiin "Liverpoolin Joe Cockeriksi".

Soiteltuaan noin vuoden ajan paikallisia keikkoja, hän muutti Lontooseen, missä hänet esiteltiin Clem Clempsonille, joka soitti siihen aikaan Colosseum-yhtyeessä. Kesällä 1970 Colosseum-yhtye haki uutta basistia ja koesoiton jälkeen yhtyeen johtaja Jon Hiseman pyysi Mark Clarkea liittymään yhtyeeseen, missä hän soitti elokuusta 1970 marraskuussa 1971 tapahtuneeseen hajoamiseen saakka. Colosseumin jälkeen hän oli Uriah Heepin basistina kaksi kuukautta vuosien 1971 ja 1972 vaihteessa. Hän sävelsi Ken Hensleyn kanssa menestyskappaleen "The Wizard", missä hän myös soitti ja lauloi laulun väliosan. Uriah Heepin jälkeen vuonna 1972 Clarke perusti Jon Hisemanin kanssa Tempest-yhtyeen. Myöhemmin hän soitti myös Ken Hensleyn kahdella sooloalbumilla.

Tempestin jälkeen Mark Clarke soitti Manfred Mann-yhtyeessä ja perusti vuonna 1975 Natural Gas -yhtyeen Joey Mollandin (Badfinger) ja Jerry Shirleyn (Humble Pie) kanssa. Yhtye julkaisi omalla nimellään olevan albumin vuonna 1976. Mark Clarke muutti 70-luvun puolivälissä Yhdysvaltoihin. Vuonna 1977 Clarke liittyi Richie Blackmooren Rainbow-yhtyeeseen. Yhdysvalloissa hän aloitti vuonna 1980 yhteistyön Billy Squierin kanssa. Vuonna 1985 hän liittyi The Monkees-yhtyeeseen ja soitti heidän Reunion-kiertueellaan vuosina 1986-87. Hän oli mukana myös Monkees-jäsen Davy Jonesin soolokeikoilla aina hänen kuolemaansa saakka. Lisäksi hän on levyttänyt ja ollut kiertueilla muun muassa seuraavien artistien kanssa: Ian Hunter, Mountain with Leslie West, Roger Daltrey, British Rock Symphony with Alice Cooper and Peter Frampton.

Vuodesta 1994 lähtien Clarke oli mukana jälleen Colosseum-yhtyeessä, kun yhtye jatkoi toimintaansa 23 vuoden tauon jälkeen aina yhtyeen jäähyväiskeikkaan saakka 28. helmikuuta 2015 Lontoon SBE:ssä.

Vuonna 2010 Clarke julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, nimeltään Moving to The Moon.

Vuonna 2017 Mark Clarkesta tuli uuden JCM trion jäsen. Yhtyeen muut jäsenet olivat rumpali Jon Hiseman ja kitaristi Clem Clempson. Yhtye levytti albumin "Heroes" loppuvuonna 2017 ja se julkaistiin huhtikuussa 2018. JCM aloitti Euroopan kiertueensa 7. huhtikuuta 2018, mutta se keskeytyi 22.4.2018 Bonnissa olleen keikan jälkeen Jon Hisemanin sairastuttua. Hän menehtyi 12.6.2018 toukuussa tehdyn aivokasvainleikkauksen komplikaatioihin. Yhtye on sittemmin jatkanut toimintaansa muiden rumpaleiden, kuten Ralph Salmins, kanssa.

Helmikuun 18. päivänä 2020 Ana Gracey ilmoitti Facebook-sivullaan, että Colosseum jatkaa uudessa kokoonpanossa ja Mark Clarke on basistina.

Levytykset

Colosseum

  • 1970 – Daughter of Time
  • 1971 – Colosseum Live
  • 1994 – Colosseum LiveS - The Reunion Concerts
  • 1997 – Bread and Circuses
  • 2003 – Tomorrow's Blues
  • 2007 – Live05
  • 2014 – Time On Our Side

Uriah Heep

  • 1972 – Demons and Wizards

Tempest

  • 1973 – Tempest
  • 1974 – Live in London
  • 1974 – Living in Fear

Natural Gas

  • 1976 – Natural Gas

Ken Hensley

  • 1975 – Eager to Please
  • 1980 – Free Spirit

Ian Hunter

  • 1983 – All of the Good Ones Are Taken

Mountain

Solo albums

  • 2010 – Moving to the Moon

JCM

  • 2018 – Heroes

Lähteet

  • Mark Clarke Temple Music sivuilla http://www.temple-music.com/mark-clarke/
  • Mark Clarke haastattelu joulukuu 2006 DMME sivuilla http://dmme.net/interviews/clarke.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Mark Clarke kertoo levystään 2011 http://www.travellersintime.com/UniversalWheels/markclarke.html
  • Mark Clarke haastattelu 2011 http://forbassplayersonly.com/interview-mark-clarke/
  • Mark Clarke JCM Band sivuilla http://jcmband.com/artist/mark-clarke

Kirjallisuutta

  • Hanson, Martyn: Playing The Band — The Musical Life of Jon Hiseman. Lontoo: Temple Music Books, 2010. ISBN 978-0-9566863-0-5.
  • n
  • k
  • m
Uriah Heep
  • Mick Box
  • Bernie Shaw
  • Phil Lanzon
  • Russell Gilbrook
  • Dave Rimmer
Studioalbumit
Livealbumit
Kokoelmat
Singlet
Live DVD:t & VHS:t
  • Easy Livin’: The History Of Uriah Heep
  • Raging Through The Silence
  • Gypsy
  • The Legend Continues
  • Sailing The Sea Of Light
  • Moscow and Beyond (Live In Moscow)
  • Rock Legends
  • Classic Heep Live From The Byron Era
  • The Ultimate Anthology
  • Between Two Worlds
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
Taiteenala
  • MusicBrainz