Konjunktiivi

Konjunktiivia on verbimuoto, jota käytetään latinan, saksan ja italian kielissä. Se lähin vastine on subjunktiivi (espanja, ranska). Italian kielessä konjunktiivia käytetään ilmaisemaan mielipidettä, mahdollisuutta, epäilyä, ihmetystä, hämmästystä, tyytymättömyyttä, pelkoa, toivoa, halua, tahtoa tai toivomusta. Sillä voidaan jättää myös kuulijalle mahdollisuus olla eri mieltä kuin puhuja on (tätä käytetään erittäin paljon esim. Etelä-Italiassa). Konjunktiivi on myös pakollinen tiettyjen alistuskonjunktiivien kanssa (esim. affinchè, jotta, purchè, kunhan vain) ja tiettyjen pronominien tai adverbien kanssa (esim. qualunque, mikä tahansa), samoin konditionaalin ja futuurin tietyissä lausemuodoissa. Konjunktiivilla on italiassa neljä verbin aikamuotoa (preesens, imperfekti, perfekti, pluskvamperfekti). Konjunktiivia ei voida kääntää kaikissa tilanteissa konditionaalilla (esim. preesensmuodot, pronomini- ja adverbikäyttöyhteydet), vaikka usein menneen ajan muodot kääntyvät konditionaalilla.

Esimerkkejä konjunktiivista

• Temo che sia troppo tardi. Pelkään, että on liian myöhäistä. (pelko)
• Spero che lo facciate. Toivon, että teette sen. (toivomus)
• Pensavo che non ci fosse nessuno. Luulin, että siellä ei olisi ketään. (luulo, imperfekti)
• Non che sia brutto, ma a me non piace. Ei sillä, että se olisi ruma, mutta minä en pidä siitä. (alistuskonjunktio non che -> konjunktiivi)
• Che dicessi di sì o di no, non era mai contenta. Sanoit kyllä tai ei, hän ei koskaan ollut tyytyväinen. (konj.imperf.+ imperfekti)
• Se Marco cantasse meglio, sarebbe un piacere ascoltarlo. Jos Marco laulaisi paremmin, olisi miellyttävämpää kuunnella häntä. (konjunktiivin imperf. <- konditionaalin preesens).