Köyhäintalo
Köyhäintalo oli Suomessa 1800-luvun lopulta lähtien yleistynyt laitos. Köyhäintaloihin sijoitettiin huollettaviksi kaikki köyhäinhoidon elätit vammaisista aviottomiin äiteihin. Nämä talot olivat oman aikansa vastaus sosiaalihuollon ongelmiin: tavoitteena oli esimerkiksi ehkäistä kerjuuta ja kasvattaa “työnvieroksujista” kunnon kansalaisia.[1]
Köyhäintaloon tai ruotuun
Ennen pitäjät rakensivat köyhäintaloja köyhimpiä, esimerkiksi iäkkäitä palvelijoita ja asunnottomia vanhuksia varten. Vuonna 1698 synodaalikokouksessa päätettiin, että niissä pitäjissä, joihin ei rakennettu köyhäintaloja, pitäjänkokouksen on jaettava talot ruotuihin. Ruodun tulee ottaa huoltaakseen yksi henkilö, joka ei kykene huolehtimaan itsestään, esimerkiksi köyhä vanhus tai orpo lapsi. "Pysyvästi köyhät olivat ruotuvaivaisia ja tilapäisen avun tarpeessa olevat kirkonvaivaisia, joita avustettiin kirkon köyhäinkassasta."[2]
Huutolaiset
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa huollettavia lapsia huutokaupattiin siten, että viranomaiset antoivat nämä huutolaiset niille huollettaviksi, jotka suostuivat heidät halvimmalla hoitamaan. Huutolaisten kohtelu oli joissain taloissa hyvää, toisissa huonoa, ja heillä saatettiin teettää enemmän töitä kuin talon omilla lapsilla.
Katso myös
- Vaivaistupa
Lähteet
Aiheesta muualla
- Äiti, emäntä, virkanainen, vartija. Köyhäintalojen johtajattaret ja yhteiskunnallinen äitiys 1880–1918 (väitös)
