Ivar Lantto

Ivar Fredrik (Ivar Fr.) Lantto (15. elokuuta 1862 Tornio – 19. marraskuuta 1938 Oulu) oli suomalainen Maalaisliiton kansanedustaja, kansakoulunopettaja ja talonomistaja.

Kansanedustajaksi hänet valittiin Oulun eteläisestä vaalipiiristä 1908–1909 ja 1917–1919. Eduskunnassa hän toimi useissa valiokunnissa. Ensimmäisellä istuntokaudellaan Lantto teki ensimmäisenä aloitteen kouluruokailusta. Koulujen kehittäminen oli usein esillä hänen kunnallisissa ja valtiollisissa luottamustoimissaan.

Lantto syntyi Torniossa työmies Johan Henrik Lanton ja Stiina Kaisa Herjajärven perheeseen.

Työuransa hän aloitti kelloseppänä Oulussa. Sittemmin hän toimi kansakoulun opettajana ensin Tyrnävällä 1884–1890 sitten Pulkkilassa 1890–1892. Maanviljelijänä Lantto oli Pulkkilassa vuosina 1892–1914, jonka jälkeen hän siirtyi talonomistajaksi Ouluun.

Koulutus: kansakoulu ja kansakoulunopettaja Jyväskylän seminaarista 1887.

Aiheesta muualla

  • Ivar Lantto Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  • Pulkkilan koululaitoksen historiikki – Kansakouluasetus ja Pulkkilan kansakoululaitoksen alku[vanhentunut linkki]
Maalaisliiton kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1908–1909
Eduskuntaryhmä
(9)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1917 (ensimmäiset valtiopäivät)
Eduskuntaryhmä
(19)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1917–1919
Eduskuntaryhmä
(26)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta