Günter Verheugen

Günter Verheugen

Günter Verheugen (s. 28. huhtikuuta 1944 Bad Kreuznach, Rheinland-Pfalz) on saksalainen Euroopan unionin komission entinen varapuheenjohtaja ja entinen komissaari, jonka vastuualueena oli ensin unionin laajentuminen ja myöhemmin yritys- ja teollisuustoiminta.

Hän on toiminut ennen yhteiskunnallista uraansa Neue Rhein-Neue Ruhr-Zeitung -lehdessä ja opiskellut Kölnissä ja Bonnissa historiaa, sosiologiaa ja valtio-oppia.

Luotuaan uran liberaalina, vapaana demokraattina FDP:ssä liittyi hän sosiaalidemokraatteihin SPD:hen ja tuli valituksi 1983 liittopäiville, ulkoasiainvaliokuntaan. Vuosina 1987–1989 hän toimi Saksan sosiaalidemokraattien pää-äänenkannattajan, Vorwärtzin, päätoimittajana. Syyskuussa 1999 Verheugenista tuli Euroopan unionin komission jäsen vastuualueenaan laajentuminen. Vuonna 2004 hänestä tuli Euroopan unionin yritys- ja teollisuustoiminnan komissaari, jona hän toimi vuoteen 2010.

Verheugen on antanut Baltian asemaa Neuvostoliitossa käsitteleviä lausuntoja, mihin Venäjän ulkoasiainministeriö on reagoinut toteamalla, ettei Neuvostoliitolla ole anteeksipyydettävää Latvian, Liettuan ja Viron liittymisestä Neuvostoliittoon ja että Venäjä on jo pahoitellut aikaisemmin tapahtunutta.

Aiheesta muualla

  • Virallinen kotisivu
  • SPD - Sozialdemokratische Partei Deutschlands
Verheugen vuonna 1977.
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Günter Verheugen.
  • n
  • k
  • m
Prodin komissio (1999–2004)
Joaquín Almunia2004 • Péter Balázs2004 • Michelle Barnier1999–2004Jacques Barrot2004 Frits BolkesteinJoe Borg2004 • Philippe Busquin1999–2004 • David Byrne • Anna Diamantopoulou1999–2004Stavros Dimas2004Ján Figeľ2004 • Franz Fischler • Dalia Grybauskaitė2004Danuta Hübner2004Siim Kallas2004Sandra Kalniete2004Neil Kinnock2Markos Kyprianou2004Pascal LamyErkki Liikanen1999–2004Louis Michel2004Mario MontiPoul Nielson • Loyola de Palacio2Chris PattenJanez Potočnik2004Romano Prodi1Viviane RedingOlli Rehn2004 • Michaele Schreyer • Pedro Solbes1999–2004 • Pavel Telička2004 • Günter Verheugen • António Vitorino • Margot Wallström
1 = Puheenjohtaja. 2 = Varapuheenjohtaja.
  • n
  • k
  • m
Barroson I komissio (2004–2009)
Joaquín AlmuniaCatherine Ashton2008–2009José Manuel Barroso1Jacques Barrot2Joe Borg • Karel De Gucht2009Stavros DimasBenita Ferrero-WaldnerJán Figeľ2004–2009Franco Frattini2, 2004–2008Mariann Fischer BoelDalia Grybauskaitė2004–2009Danuta Hübner2004–2009Siim Kallas2 • László Kovács • Neelie KroesMeglena Kuneva2007–2009Markos Kyprianou2004–2008Peter Mandelson2004–2008Charlie McCreevyLouis Michel2004–2009Leonard Orban3Andris PiebalgsJanez PotočnikViviane RedingOlli Rehn • Paweł Samecki2009Maroš Šefčovič2009 • Algirdas Šemeta2009Vladimír ŠpidlaAntonio Tajani2, 2008–2009 • Androulla Vassiliou2008–2009 • Günter Verheugen2Margot Wallström2
1 = Puheenjohtaja. 2 = Varapuheenjohtaja.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Tšekki
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Muut
  • IdRef